Aira Samulin on toiminut Liikkuva seurakunta -liikuntakummina ja palkitsijoiden mukaan vahvistanut omalla toiminnallaan kristillistä ihmiskäsitystä, jonka mukaan meidät on luotu liikkumaan. Kirkkohallitus on perustanut entisen arkkipiispan nimeä kantavan Kirkon John Vikström …

1341

Aira Samulin - liikuntakummi - YouTube. Aira Samulin on Liikkuvan seurakunnan liikuntakummi.Videolla hän näyttää tanssillisen jumpan, joka luonnistuu kaikilta. www.liikkuvaseurakunta.fi. Aira

Sota-aika jätti omat jälkensä, mutta se kasvatti myös vastuuntuntoa ja opetti asenteen, että aina on selviydyttävä. Hoitovastuu pienestä sisaresta tarkoitti, ettei vapaa-aikaa ollut koskaan. Aira Samulin, 93, on Fashion Finlandin bloggaaja. Hän kertoo blogissaan elämänsä tärkeimmistä vaatteista, joita hän on hankkinut eri vuosikymmenillä. Kun muodin kierrätyksen ja second hand-kaupan merkitys tulevaisuudessa kasvaa, Samulinin eilisen vaatteet edustavat samalla huomista. ”Minulla on isot kädet ja jalat. Kengänkokoni on 42.

  1. När man festar man då festar man rejält
  2. Medicinsk fotvard
  3. Ornvik 505 commander
  4. Fate zero servants
  5. Svt nyheter spotify

Aira Samulin was the patron of 100 Grand People campaign. The dance legend and lifelong entrepreneur was excited about the campaign because she thoght that there weren’t enough tools to build connections between generations. We asked the always happy and cheerful Aira tips for success, Aira Samulinista, 82, on tehty satoja, ellei tuhansia lehtijuttuja. Avoimen linjansa Samulin valitsi jo vuosia sitten ja hän kertoo nukkuvansa valintojensa kanssa yönsä hyvin.

Aira Samulin, 93, on Fashion Finlandin bloggaaja.

POPCORN!! 🍿 Keikan jälkeen 🎬 Aira Samulinin inspiroimana 🏼Inspired by #airasamulin. Haaste on heitetty! Who wants to join? #danceoff #challenge #hitti #popcorn Aira Samulin Official #1972 #viruksentappotanssi #viruskillingdance #afterliveshow #kokkola400

Hän eli kuusitoista vuotta vaikeassa ja väkivaltaisessa avioliitossa ensimmäisen puolisonsa Helge Samulinin kanssa. Nuoripari tutustui tanssin kautta ja meni naimisiin, kun Aira oli 19-vuotias. Esikoistytär Pirjo Samulin syntyi vuoden päästä ja poika Jari Samulin kahdeksan vuotta sisarensa jälkeen.

Aira samulin popcorn

Aira Samulin haluaa nostaa vanhus-sanan kunniaan ja toivoo kaikkien kokevan ikävuosistaan samanlaista ihailua, kuin hän itse on saanut. Aira Samulin , 93, löytää koronapandemiasta ilonaiheen. ”Olen elänyt huolehtien enemmän muista kuin itsestäni.

Aira samulin popcorn

Kappaleen nimi on tietenkin Popcorn ja Samulin muistuttelee, että sitä voi tanssia vaikka omassa olohuoneessa niin hitaampaan kuin nopeampaan tahtiin. Videolla Samulin antaa ohjeet, miten tanssi sujuu. Musiikiksi valikoitui 1970-luvun alun hitti, jota hän kertoo opettaneensa USA:ssa, Sapporon olympialaisissa ja Suomessa – kappaleen nimi on Popcorn. ”Ajattelin, että tämä olisi nyt Popcorona. Tämä on viruksentappotanssi”, Samulin sanoo. ”Vetää paremmin kuin 90 % nuoremmista klubilla” Aira Samulin; Aira Samulin Suomi-areena-tapahtumassa heinäkuussa 2009.

Kiti Samulinille Aira on mummo, työkaveri ja pomo. Yhteinen työpaikka ja Kitin nykyinen koti on Hyrsylän Mutka Lohjalla, ja sinne olin nyt menossa. Tule virkistäytymään! Day coffee at Bulevard ️ Sun 21.3. at 14 pm (event full) Sun 28.3.
Jonas britz

Siksikin päivä Kitin ja Airan kanssa oli välillä myös vakava. Kitille Aira on rakas mummo, joka on 92-vuotias. Aira Suvio-Samulin-Yrittäjä, taiteilija, tanssilegenda -Syntynyt 27.2.1927 Ignoilassa -Kaksi lasta (toinen edesmennyt), kolme lapsenlasta ja kaksi lapsenlastenlasta . Aira Samulin on toiminut Liikkuva seurakunta -liikuntakummina ja palkitsijoiden mukaan vahvistanut omalla toiminnallaan kristillistä ihmiskäsitystä, jonka mukaan meidät on luotu liikkumaan.

Airan Tarinasalonki.
E handel jobb

Aira samulin popcorn






Mutta Aira Samulin on eri asia kuin kukaan muu. Hän on koko Suomelle Aira. Joillekin Aira on vielä paljon enemmän. Kiti Samulinille Aira on mummo, työkaveri ja pomo. Yhteinen työpaikka ja Kitin nykyinen koti on Hyrsylän Mutka Lohjalla, ja sinne olin nyt menossa.

Aira Samulin har varit motionsfadder för Församling i rörelse och med sin verksamhet stärkt den kristna människosynen: vi är skapade att röra på oss. Samulin har varit ambassadör för livsglädje och motion.